Kätköllä

Meidän koko perheen yhteinen harrastus, geokätköily, on hetken aikaa ollut lähes tauolla, mutta keskiviikkona pakkasimme koko perheen autoon ja suuntasimme kätköille. Ajatuksena oli päästä testaamaan uusia tuplarattaita ja hakea muutama lähialueen purnukka. Ongelma vain on, ettei meidän kodin lähialueella ole enää hakemattomia kätköjä, joten jouduimme ensin pakkautumaan autoon. Onneksi molemmat lapset ovat aika sopeutuvaisia ja tällainen edestakaisin ramppaaminen ei pahasti stressaa kumpaakaan.

Mennille tämä oli ensimmäinen kätköretki ja hän käyttäytyi kuin vanha tekijä. Rattaiden alahyllyllä veteli sikeitä tyytyväinen tuhisija koko tunnin mittaisen retken. Teevikin istuskeli rattaissa mielellään ja katseli ympärilleen kiinnostuneena. Superhyvää viihdettä olivat vastaantulevat koirat, joita kaikkia tervehdittiin reippaalla ”vuh vuh” -hokemalla. Näistä rattaista näkeekin hyvin, kun sivuilla tai edessä ei ole mitään näköesteitä ja Teevi istuu rattaissa aika korkealla.

Menni matkusti alahyllyllä.

Viimeisellä kätköpaikalla Teevikin pääsi pois rattaista tutkimaan ympäristöä. Hän on jo kokenut metsänkävijä ja osaa hienosti liikkua juurista ja kivistä huolimatta. Pienet epätasaisuudet ja esteet eivät meidän metsäläistä pitele. Teevi on ilmeisesti myös ollut mukana tarpeeksi monella geokätköllä, sillä täällä hän sujuvasti kurkki jo kivenkoloihin ja tähyili puunrunkoja, jos vaikka purkki osuisi silmään. Jannen kanssa naureskeltiin, että joku kerta Teevi vielä tuo meille purkin, eikä meillä ole aavistustakaan siitä, mihin se pitäisi palauttaa. :D

Teevi taas katseli maailmaa ylähyllyltä.

Kaikenkaikkiaan retki oli varsin onnistunut. Rattaat saivat hyvän arvosanan ainakin näin lyhyen käytön perusteella. Myös molemmat kyytiläiset vaikuttivat tyytyväisiltä. Eiköhän kätköilyaktiivisuuskin ala taas kääntyä nousuun, kun liikkuminen on helpottunut ja koko perhe liikkuu näin kompaktisti paikasta toiseen.

Yksi kommentti artikkeliin ”Kätköllä

  1. Mä täällä ihan herkistyn! Äitin kanssa vietettiin pitkä viikonloppu Wienissä ja nyt takaisin matkalla Amstetteniin. <3

Vastaa käyttäjälle Tiina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *