Eilen eräs opiskelukaverini kävi meillä kylässä ja toi Mennille ihanan lahjan. Sellofaaniin oli kääriytynyt itse neulottu raidallinen norsuvauva. Se oli niin suloinen ja herkullisen värinen, että on pakko esitellä se teille kaikille täällä blogissa!
Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja jutella muitakin kuin lapsiperhejuttuja. :) Tietty vähän niistäkin höpistiin, mutta aihepiiriin kuului myös koulujuttuja ja arkea kodin ulkopuolelta.
Pitkään aikaan en ole nähnyt muita kuin partioaikuisia ja pihapiirin vanhempia, joten seura oli tervetullutta. Onneksi jatkossa tätäkin ystävää nähdään Suomen maankamaralla useammin. Syyskuussa toivottavasti kokoonnutaan isommalla opiskelijaporukalla vaihtamaan kuulumisia. Sitä odotellessa!
Huomaan, että tästä pikkusiskosta tulee otettua huomattavasti vähemmän kuvia kuin isoveljestään on. Ei vaan ehdi istua ja tuijottaa tuota ihmeellistä pientä ihmistainta objektiivin läpi, vaikka kivaahan se toki olisi. Teevistä on jo sairaalapäiviltä ainakin kaksisataa kuvaa, mutta Mennistä vain muutama. Toki me oltiin siellä sairaalassa aika paljon vähemmän aikaakin..
Tässä kuitenkin virallinen kolmiviikkoiskuva, olkaa hyvät. :)
Perheen pienin täyttää tänään kolme viikkoa ja arjen harjoittelu on lähtenyt käyntiin vaihtelevin tuloksin. Janne palasi maanantaina työpöydän taakse ja me muut yritetään pärjätä ihan kolmistaan. Pääsääntöisesti homma on onneksi lähtenyt hyvin käyntiin.
Pikkusisko ei vielä huolinut palikkaa.
Teevi on suhtautunut pikkusiskoon todella hyvin. Mitään mustasukkaisuutta tai kiukuttelua ei ole ilmennyt, päinvastoin. Teevi käy ohimennessään silittelemässä vauvan päätä, antamassa sitterille vauhtia tai ojentamassa siskolle palikan. Otteet saattavat joskus olla vähän liian kovat, eikä isoveli vielä ihan ymmärrä, ettei vauva osaa leikkiä palikoilla, mutta ainakin aie on ainakin hyvä. Teevi osaa myös auttaa vaipanvaihdossa tuomalla pyyhkeen, avaamalla vessan oven tai kaivamalla uuden vaipan laatikosta. Ihmeesti hän ymmärtää, mitkä vaipat ovat vauvan ja mitkä hänen.
Pienet varpaat kiinnostavat isoveljeä.
Etukäteen jännittämäni imetyshetketkin ovat sujuneet ainakin tähän asti mallikkaasti. Menni on nopea syömään, joten mitään puolentunnin istuntoja ei tarvitse järjestää. Me selvitään syömisestä kymmenessä minuutissa ja sen ajan Teevi jaksaa katsoa muumia, lukea kirjaa tai silitellä vauvan varpaita. Lempileikki imetyshetkinä (ja muinakin hetkinä) on nykyisin eri ruumiinosien opettelu ja osoittelu. Teevi osaa osoittaa jo ainakin nenän, suun, silmät, korvat, navan, polvet, varpaat, sormet.. Sekä omat, vauvan että äidin. Mitään pahojaan pikkumies ei ole keksinyt tehdä, onneksi.
Menni
Ulkoiluistakin on opittu selviytymään. Ensimmäisenä päivänä tuntui, ettei me ikinä päästä ulos asti, mutta niinpä vain päästiinkin. Tosin ensin puin Teevin valmiiksi, taiteilin Mennin liinaan, sidoin omat kengännauhat ja etsin avaimia. Kun kaikki näytti valmiilta Menni puklasi mun paidan sisään ja sitä puhdistellessa Teevi avasi minun kengännauhat (jotka on muuten aika vaikea sitoa lapsi liinassa), Menni alkoi känistä ja liinaa uudelleen kiristäessä Teevi jo painelikin pihalla, yksin. Tiistaina kaikki olikin jo helpompaa. :) Ensi viikolla ollaan jo mestareita.
Ulkoilujen ajan Menni matkustaa liinassa.
Tänään Teevi on testannut hermojani ja päättäväisyyttäni oikein kunnolla. Jostain syystä pikkumies heräsi väärällä jalalla ja kiukutteli koko aamupäivän jostakin. Vieläkään ei ole selvinnyt, mikä kaikki oli huonosti.. Puoli kaksitoista laitoin kiukkuisen ja väsähtäneen lapsen sänkyyn. Jostain syystä sängystä kuului tasainen pulputus ja kitinä seuraavan kahden tunnin ajan. Olin ajatellut, että ehdin suihkuun ja siivoamaan Teevin nukkuessa, mutta sainkin kaksi tuntia palautella leluja sänkyyn, pedata sänkyä (koska Teevillä on tapana viskoa kaikki lakanoita myöten yli sängyn laidan, jos uni ei maistu), lauleskella ja hyssytellä jompaa kumpaa lasta, etteivät he herättäisi vuorotellen toisiaan ja purra hammasta, etten ala kiljumaan. Kahden tunnin jälkeen pamautin Teevin huoneen oven kiinni ja menin suihkuun jokatapauksessa. Suihkusta tullessa Teevin huoneessa olikin kumman hiljaista, se nukahti!! JES.
Tästä se siis pikkuhiljaa lähtee. Ehkä ehdin ja jaksan paremmin päivitellä tätä blogiakin, kun arki alkaa asettua. :) Nyt kuitenkin suunnataan ulos, koska Teevi taisi herätä.
Meidän koko perheen yhteinen harrastus, geokätköily, on hetken aikaa ollut lähes tauolla, mutta keskiviikkona pakkasimme koko perheen autoon ja suuntasimme kätköille. Ajatuksena oli päästä testaamaan uusia tuplarattaita ja hakea muutama lähialueen purnukka. Ongelma vain on, ettei meidän kodin lähialueella ole enää hakemattomia kätköjä, joten jouduimme ensin pakkautumaan autoon. Onneksi molemmat lapset ovat aika sopeutuvaisia ja tällainen edestakaisin ramppaaminen ei pahasti stressaa kumpaakaan.
Mennille tämä oli ensimmäinen kätköretki ja hän käyttäytyi kuin vanha tekijä. Rattaiden alahyllyllä veteli sikeitä tyytyväinen tuhisija koko tunnin mittaisen retken. Teevikin istuskeli rattaissa mielellään ja katseli ympärilleen kiinnostuneena. Superhyvää viihdettä olivat vastaantulevat koirat, joita kaikkia tervehdittiin reippaalla ”vuh vuh” -hokemalla. Näistä rattaista näkeekin hyvin, kun sivuilla tai edessä ei ole mitään näköesteitä ja Teevi istuu rattaissa aika korkealla.
Menni matkusti alahyllyllä.
Viimeisellä kätköpaikalla Teevikin pääsi pois rattaista tutkimaan ympäristöä. Hän on jo kokenut metsänkävijä ja osaa hienosti liikkua juurista ja kivistä huolimatta. Pienet epätasaisuudet ja esteet eivät meidän metsäläistä pitele. Teevi on ilmeisesti myös ollut mukana tarpeeksi monella geokätköllä, sillä täällä hän sujuvasti kurkki jo kivenkoloihin ja tähyili puunrunkoja, jos vaikka purkki osuisi silmään. Jannen kanssa naureskeltiin, että joku kerta Teevi vielä tuo meille purkin, eikä meillä ole aavistustakaan siitä, mihin se pitäisi palauttaa. :D
Teevi taas katseli maailmaa ylähyllyltä.
Kaikenkaikkiaan retki oli varsin onnistunut. Rattaat saivat hyvän arvosanan ainakin näin lyhyen käytön perusteella. Myös molemmat kyytiläiset vaikuttivat tyytyväisiltä. Eiköhän kätköilyaktiivisuuskin ala taas kääntyä nousuun, kun liikkuminen on helpottunut ja koko perhe liikkuu näin kompaktisti paikasta toiseen.
Vihdoinkin hän on saapunut. Nimittäin pikkusisko. Elokuun ensimmäisen päivän aamuna tuo pieni ihme päätti saapua maailmaan. Sen jälkeen päivät ovat menneet nopeasti ja elämään nelihenkisenä perheenä vasta totutellaan.
Muutaman minuutin vanhana piilottelin äidin paidan alla.Sain heti terveen paperit. Painoa 4035g ja pituutta 51cm.
Kun on oikein pieni
voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.
Olimme äidin kanssa tosi reippaita ja päästiin kotiin heti ekana päivänä.
Kun on oikein pieni voi keinua heinässä heiluvassa, levätä kukassa tuoksuvassa, kun on oikein pieni.
Isoveli ihmetteli vähän, mutta oikeesti me tullaan ihan hyvin juttuun.Isin syliin me mahdutaan molemmat.
Kun on oikein pieni voi istua lumihiutaleille, liitää maailman tuulien teille, kun on oikein pieni.
Tuplarattaamme saapuivat tänään. Nyt puuttuu enää toinen kyytiläinen ja sitten päästäänkin kunnolla koeajolle. Minikoeajo suoritettiin jo tänään, kun käytiin Teevin kanssa kaupassa. Teevi ainakin viihtyi kyydissä hyvin ja rattaat tuntuivat hyviltä. Lisäksi ne ovat aika hienot! :)
Lisää käyttökokemuksia tulossa myöhemmin, mutta nyt vain tiedoksi kaikille rattaiden tilaajille tämä (ettei sitten tule yllätyksenä):
