Avainsana-arkisto: vieraita

Teevi 1v.

3.toukokuuta meidän pienestä vauvasta kasvoi taapero, kun kokonainen vuosi tuli täyteen. Vuoden aikana on ehtinyt tapahtua hurjan paljon ja aika on mennyt todella nopeasti. Vuosi sitten pienen pieni käärö vain nukkui ja söi. Hän oli ihmeellinen, suloinen ja ihan meidän oma. Nyt meillä vipeltää vauhdikas nuori mies, jolta ei virta ja metkut lopu. Myös tämä taapero on ihmeellinen, suloinen ja ihan meidän oma, mutta kuitenkin täysin erilainen.

Kutsukorttirivistö.

Ensimmäistä vuotta on juhlittu pitkän kaavan mukaan; kolmissa eri juhlissa. Ensimmäiset pienimuotoiset bileet pidettiin kotosalla virallisena päivänä. Vieraslista oli hyvin lyhyt, mutta oli tarjolla kuitenkin itse tehtyä vadelmakakkua. Kakun leipominen vähän jännitti, mutta hyvin se sitten onnistui. Kai sekin on asia, joka äitiyden myötä alkaa sujua paremmin. :)

Samana päivänä pakkauduttiin Teevin kanssa autoon ja huristeltiin vaarin luokse yökylään. Perjantai ja lauantai menikin sitten mummin kanssa seuraaviin juhliin leipoen. Sekä vieraslista, että menu olivat näissä kekkereissä huomattavasti suuremmat. Myös juhlijoita oli kaksi, kun serkkuni Oona juhlisti täyttä kymppiään yhdessä Teevin kanssa.

Mummin kanssa pullataikinan teossa.
Toinen synttärikakku.

Leivottavaa ja järjesteltävää oli hurjasti. Onneksi synttärikekkerit on vaan kerran vuodessa, sillä melko rankkaa tämä juhliminen on. Tosin meidän perheen perinteiden mukaisesti tarjottavia herkkuja oli ainakin kymmentä sorttia, kaikkea lihapasteijasta täytekakkuun ja pullasta kauralastuun. Vähemmälläkin varmasti pärjäisi, mutta aina me ajaudutaan tähän paljouteen.

Mummin kanssa lahjoja avaamassa.
Salla ja Teevi tutustumassa lahjakirjaan.

Juhlat järjestettiin Teevin kummeilla Klaukkalassa, jotta kaikki mahtuivat paikalle, eikä kenenkään tarvinnut ajella pääkaupunkiseudulta Turkuun asti. Synttärikaksikkoa oli juhlimassa lähes koko ”lähi”suku, yhteensä noin 30 vierasta. Kaikki meni hienosti ja Teevi sai paljon ihania lahjoja. Itse päivänsankari oli hieman pahalla tuulella, mutta alkujännityksen jälkeen uskallauduttiin jo vähän leikkimäänkin. Aluksi Teevi seurasi hössötystä lähinnä mummin sylistä.

Väenpaljous vähän jännitti.
Puhaltaminen ei vielä kiinnostanut.
Pulla maistui päivänsankarille.

Kolmannet juhlat vietettiin Raumalla ja paikalle oli kutsuttu Jannen puolen sukulaisia. Taas oli tarjolla ihania herkkuja, paikalla ihania ihmisiä ja Teevillä ihania uusia tavaroita. Tällä kertaa juhlistettiin myös Teevin mummua, joten tuplasynttäreitä riittää. Ehkä seuraava vauva tähtää taatan synttäripäivään, eikä hänkään saa enää pitää omia juhlia.

Äidin kanssa pakettia tutkimassa.

Kiitos kaikille juhlajärjestelyihin osallistuneille, sekä kaikille ihanille vieraille! Teevin ensimmäistä vuotta on juhlittu varsin perusteellisesti!

Tauolla

Taas bloggaustauko on venynyt yli viikon mittaiseksi ihan huomaamatta. Viime viikon tiistaina meillä oli vieraita ja loppuviikosta ei olisi tullut kovin kaunista tekstiä, kun Teevi oli asentanut itseensä sylivauvamoodin,kitisi joka asiasta ja vielä kaatui päin rattaita, auto hajosi Espooseen ja vettä satoi kaatamalla.

Onneksi viikonloppu oli aurinkoisempi. Niin ohjelman kuin säänkin puolesta. Perjantaina mummu tuli hoitamaan Teeviä ja me päästiin Jannen kanssa nauttimaan kulttuurista teekkarispeksin muodossa. Kiva, että Teevillä riittää hoitajia, niin me päästään välillä vähän  ulkoilemaan ihan kaksistaan. Lauantaina meille saapui autollinen vieraita, kun mun isi, Eva, Salla ja Diana tulivat kylään. Mukanaan he toivat myös pienen karvapallon, Benin. Vilinää ja vilskettä riitti, kun Teevi ja koiravauva tekivät tuttavuutta. Yhteiselo ei oikein vielä sujunut. Teevi pelkäsi koiraa ja koira oli liian iso ja vilkas pienen lapsen leikkikaveriksi. Pikkuhiljaa parivaljakko saa tutustua ja tottua toisiinsa.

Pieni Ben on aika söpö.

Lauantain ohjelmaan kuului grillailua ja yhdessäoloa, kunnes Salla ja Diana suuntasivat nokkansa kohti Robinin keikkaa. Kävin heittämässä kaksikon Caribialle ja järkytyin, kun ikähaarukka keikalla oli 4-vuotiaasta 12-vuotiaisiin vanhempineen. Siis lähinnä hämmästytti nämä pienimmät fanit. Kuinka pienen oikein voi ottaa mukaan keikalle?

Teevi tutustui Beniin yhdessä vaarin ja tädin kanssa.

Sunnuntaina sää suosi ja suuntasimme Saaristolaismarkkinoille jokivarteen. Markkinoilla oli pääasiassa samoja kojuja, kuin aina ennenkin, mutta aika kului mukavasti auringon paisteessa tallustellen ja ihmetellen. Mukaan tarttui ihanaa appelsiinihunajaa ja kimppamuikut Sallan kanssa. :) Paistetut muikut on kyllä parasta markkinoissa.

Ennen vieraiden lähtöä vielä grillailtiin ja viritettiin takapiha kesäkuntoon. Iskä toi mukanaan meille puutarhakalusteet ja nyt on kaikki valmiina grillikauteen. Teevikin viihtyi pihalla, kun ei tarvinnut hanskoja tai paksuja vaatekerroksia.