Teevi muutti torstaina meidän makuuhuoneesta omaan huoneeseen nukkumaan. Leikkiminen tapahtuu edelleen enimmäkseen olohuoneen lattialla, mutta onpahan nyt ainakin paikka Teevin omille tavaroille.
Muutos sujui rauhallisesti ja Teevi on nukkunut omassa huoneessaan erittäin hyvin. Kaikki osapuolet saavat paremmat unet, kun ei herätetä toinen toisiamme tuhinoillamme ja kyljen kääntämisellä.
Adventin kunniaksi ja myrskysäähän turhautuneena virittelin kotiin vähän joulutunnelmaa. Sinooperista mukaan tarttuneet ikkunatarrat on niin symppikset, että tekis ihan mieli olla jouluna kotona. Yleensä ei olla kotiin laitettu joulukoristeita, kun joulunpyhät menee kuitenkin reissussa. Tänä jouluna päätin kuitenkin aloittaa joulukoristeiden hamstraamisen, että niitä sitten löytyy, kun Teevi on isompi ja ymmärtää joulusta enemmän. Ja onhan ne tietty kivoja ihan omana ilonakin.
Hirvittää, kuinka nopeasti olen sitoutunut tämän blogin päivittämiseen. On kulunut neljä viisi päivää ilman päivitystä ja monelta taholta kuuluu: ”Mikset sä oo kirjottanut sinne mitään?” No, ainakin mukava tietää, että joku tätä siis lukeekin. :)
Viikonloppu sujahti ohi nopeasti. Perjantaina käänsimme Volvon nokan kohti pääkaupunkiseutua ja mummilaa. Teevi sai jäädä mummille hoitoon, kun vanhemmat lähtivät viettämään iltaa Helsingin vilinään (siinä vilinässä taas muistin, miksi mä asun Turussa. Ihanan rauhallinen kotikaupunki.). Kävimme syömässä ja elokuvissa kihlavuosipäivän kunniaksi, vaikka pikkusiskoni mielestä sitä ei kuulu enää juhlia, jos on naimisissa. Juhlittiinpa kuitenkin.
Eilen vietimme evakkopäivää Janinan ja Linan kanssa, kun keittiössämme suoritettiin jonkinasteista remonttia. Maanantaina joku mies tuli ilmoittamaan, että purkaa meiltä seinän.. Mitäs siihen sitten vastaan sanomaan? Kyse oli siis siitä, että keittiön välitilan laatat olivat jo meidän muuttaessa irti yhdestä kulmasta ja vika tultiin nyt korjaamaan. Tämä aiheutti hieman tuohtumusta, koska mun mielestä ne ei vaan voi tulla ilmoittamaan päivän varoitusajalla, että valtaavat mun keittiön. Pienen lapsen kanssa onkin siitä sitten helppo keksiä, mihin itsensä laittaa päiväksi. Onneksi Janina oli kotona ja saatiin viettää mukava päivä keittiöpakolaisina. Projekti kuitenkin eteni nopeasti ja tänään enää saumaillaan, joten voidaan olla kotosalla.
Eilisestä päivästä tuli siis loppujen lopuksi oikein superkiva, kun lapset sai taas tutustua paremmin toisiinsa ja äidit juoruta niitä näitä. Päivä meni ainakin viisi kertaa nopeammin kuin yksin kotona möllöttäen. Tai siis kaksin, mutta kuitenkin.
Illalla ajeltiin taas Auraan ratsastustunnille. Hieman jännitettiin, onko talli ja kenttä jo kunnossa, vai lähdetäänkö vieläkin maastoilemaan. Kenttä ei kyllä näyttänyt valmiilta ja tallissakin riittää vielä hommia, mutta päästiin kuin päästinkin hoitamaan hevosia sisälle. Tuntikin pidettiin keskeneräisellä kentällä ja päästiin opettelemaan vähän perusjuttuja. Me kaksi oltiin ensimmäiset ratsastajat, jotka pääsivät uudelle kentälle tallustelemaan. Aika hienoa. Ja vaikeaa, kun missään ei ole jäljen jälkeä, niin hevosen suorassa pitäminen tuotti melkoisen monta harmaata hiusta. Mun tuntiin mahtui muutama harmaa hius, monta hikoilevaa aivosolua ja noin litra adrenaliinia, kun hevonen säikähti (ilmeisesti kissaa) ja päätti tehdä sarjan sivuloikkia. Pysyin jotenkuten selässä ja sain hevosen pysähtymään, mutta lopputunnista ei sitten meinannutkaan tulla mitään. Hevonen säikkyi pienimpiäkin ääniä ja varjoja, enkä itsekään osannut täysin rentoutua enää. Sai pinnistää jokaisen aivosolun ja lihaksen työskentelemään, että sain hevosen kulkemaan edes suunnilleen sinne, minne piti. No ainakin sai taas yhden ratsastuskokemuksen lisää. Eiköhän se tästä ala sujumaan. Pikkuhiljaa.