Aihearkisto: Uncategorized

Pikkuneiti puolivuotias

Puolivuotiaana Menni…

…kasvaa hurjaa vauhtia.

Eilen käytiin neuvolassa kirjaamassa uudet luvut neuvolakorttiin. Pituussarakkeeseen raapustettiin 68,5cm ja painosarake sai huimat lukemat 8520g. Pollakin oli kasvanut normaaliin tahtiin. Menni oli hypännyt takaisin omille käyrilleen, eikä ylimääräisiä seurantakertoja tarvita pituuden tai painonkaan suhteen. Seuraavan kerran neuvolantäti tavataan vasta huhtikuussa.

…ottaa kontaktia.

Menni on hurjan huomionhakuinen. Hän kuikuilee ja kujertelee lattialla ja jos ei hienovarainen vinkki mene jakeluun, otetaan käyttöön järeämmät aseet. Silloin karjutaan, kiljutaan ja kiukutellaan, kunnes joku tulee ottamaan syliin. Teevin huomio on pikkusiskolle maailman tärkeintä ja isoveljen jutut on niitä parhaimpia. Myös muut lapset saavat hymyn nousemaan pikkuisille huulille.

…leikkii lattialla.

Lelut ovat alkaneet kiinnostaa aivan eri tavalla kuin ennen. Menni jaksaa tutkia yhtä lelua pitkäänkin ja tavoittelee kiinnostavia tavaroita ryömimällä. Parhaiten kelpaa Teevin leluautot ja muu värikäs. Monet lelut päätyvät maisteltavaksi, mutta onneksi duplot kestävät moisen käsittelyn helposti ja pesukin on helppoa.

…liikkuu ja istuu tuetta.

Liikkumisen suhteen on tapahtunut hurjaa edistystä. Jo kuukausi sitten Menni yritti liikkeelle ja nousi konttausasentoon silloin tällöin. Nyt konttausasennossa könötellään vähän väliä ja istumaan nousukaan ei ole kaukana. Oikea asento löytyy jo välillä, mutta kädet ei jaksa ihan työntää pystyyn asti. Lattialla Menni osaa kuitenkin istua tuetta pitkiäkin aikoja, jos joku auttaa tukevaan asentoon. Tänään kävi ensimmäistä kertaa niin, että jouduin miettimään tosissani, miten Menni oli edennyt niin pitkän matkan yksikseen. Jätin Mennin eteisen matolle pötköttämään, kun menin vessaan. Muutaman minuutin päästä löysin neidin keittiöstä. Vieläkään en tiedä, millä metodilla neiti on edennyt, mutta selvästi hän oli itsekin ymmällään tapahtuneesta. :)

Istuminen sujuu jo mallikkaasti.

Muutaman kerran tyttö on yrittänyt kiskoa ylävartaloa pystympään tv-tasosta tukea ottaen tai pianon alahyllyyn nojaillen. Olen yrittänyt kertoa, että pystyyn tässä ei ole mikään kiire. Parempi nyt vaan opetella se konttaaminen ensin.

…syö syöttötuolissa istuen.

Ruokalistalta löytyy jo laaja kirjo erilaisia ruoka-aineita. Neuvolassa annettiin jo vihreää valoa lihoille ja kaloille, joten tänään hellalla porisi sei-kasvissose. Hyi yökötys, se haisee pahalle. Menniä ei ruokien ominaistuoksut onneksi juuri häiritse. Myös klimppeihin hän on alkanut suhtautua sopeutuvaisemmin, eikä puurokaan yökötä ihan niin paljon kuin ennen. Varsinkin isin syöttämänä Menni avaa suun reippaasti ja ruoka katoaa masuun melko helposti. Minun vuoroilla suu pysyy supussa ja ikkunan takana lentelevät linnut kiinnostaa noin sata kertaa enemmän kuin takaraivoa osoittava lusikka. Uuteen syöttötuoliin siirtyminen on helpottanut ruokailemista ja sormiruokiakin mutustellaan odotellessa. Sormiruokamenu koostuu tällä hetkellä maissinaksuista, kurkusta, porkkanasta ja päärynästä.

Uusi käytetty TrippTrapp kotiutettiin Huuto.netistä. Nyt molemmilla on omansa.

…nukkuu omassa sängyssä.

Menni nukahtaa edelleen tissille, mutta jatkaa unia sujuvasti omassa sängyssä. Viikon verran meni jo kokonaisten unien parissa, mutta kahtena edellisenä yönä on otettu vähän takapakkia. Toivotaan, että ilmiö on tilapäinen ja kokonaiset unet palaavat pian. Viime yö oli turhauttava, kun Menni valvoi lähes kaksi tuntia mahavaivoista kiemurrellen. Janne kantoi Menniä ympäri olohuonetta ja silloin tyttö vaipuikin uneen. Heti sänkyyn laskettaessa itku kuitenkin alkoi uudestaan. Itse pyörin sängyssä ja pinnistelin, etten antaisi periksi. ”Maidolla se nukahtaisi” -ajatukset yrittivät tunkea päähän, mutta onneksi siihen ratkaisuun ei tarvinnut tukeutua ennen aamua.

…nauttii läheisyydestä ja vierastaa vähän.

Vieraassa paikassa isin syli oli turvallinen paikka. Myös Vilho oli huippujuttu.

Menni on oikea pieni sylihiiri. Hän jaksaisi istua sylissä varmasti koko päivän, jos saisi mahdollisuuden. Aikuisten kanssa Menni juttelee ja nauraa, minkä ehtii. Viime viikkojen aikana kuvioihin on kuitenkin noussut pieni vierastaminen. Kaikkia Menni ei vierasta, eikä ketään joka kerta. Siksipä onkin hankalaa tietää, milloin naama vääntyy itkuun äidin kadottua näkyvistä ja milloin uudetkin naamat otetaan nauraen vastaan. Neuvolantäti sai osakseen ainakin iloisen naurun, vaikka vähän varoittelin orastavasta vierastamisesta. Valitettavasti mummulla ei ollut yhtä hyvä tuuri viime viikonloppuna.

… on ihana pikkuinen pikkusisko.

Kaksi pientä nököä vilkkuu, kun hymyilyttää oikein kovasti.

Voihan muumi.

Tänään olen ollut erityisen hilpeällä tuulella ja syy siihen löytyy muumimukitäydennyksestä. Muumimukiagenttini Salla oli skarppina Stockmannilla heti aamuysiltä ja sai hankittua kaipaamani mukin. Mukista tuli nyt kokoelmani numero 32. Tosin vasta 30. erilainen yksilö. Niiden lisäksi meiltä löytyy vielä 3 erilaista lasten muumimukia.

Uutukainen.

Innostuksissani päätin laatia listan meiltä jo löytyvistä (ja puuttuvista) yksilöistä. Ihan vaan, koska aina  joku kysyy, mikä teiltä nyt sitten oikein puuttuu. Vihreällä tähdellä merkityt löytyy hyllystä, muut ei.

Nämä uupuvat kaikki, koska en oo pari vuotiaana tajunnut niitä alkaa keräämään ja parikymppisenä mulla ei oo niihin enää varaa.
Muumityttö taitaa olla kokoelmani kallein yksilö.
Perusmukit alkaa olla aika hyvin kasassa. Perhemukia vielä himoitsen.
Jos haluu olla mulle oikein tosi kiva, voi ostaa ton Fazer-mukin. Ei se maksa kuin pari tonnia. Kiitos.
Siesta ja Rantaelämää on tositarkoituksella hakusessa. Saa vinkata, jos näkyy halvalla vaikka kirpputorilla.

Metsässä

Viikonloppuna oltiin Teevin ja Mennin mummilassa eli mun äidillä Vantaalla. Siellä meillä on tapana ulkoilla mahdollisimman paljon, mieluiten metsässä. Tällä kertaa lauantaiaamupäivä meni lastentarvikekauppoja kierrellen, tähtäimessä turvaistuin ja lasten vetämiseen soveltuva pyörän peräkärry. Kärryjen osalta myytiin eioota, mutta sopiva turvaistuin ehkä löydettiin. Ostopäätös jätettiin vielä muhimaan, kun samainen liike löytyy täältä lähempää kotiakin.

Lauantai-iltapäivänä lähdettiinkin sitten sienimetsään. Pari kilometriä meni hyvin, mutta sitten alkoikin vastoinkäymiset. Teevi kakkasi vaipan täyteen, eikä vaihtovaippaa tietysti ollut matkassa. Mennilläkin alkoi jo olla nälkä, mutta matkaa autolle oli muutama kilometri. Siispä tassua toisen eteen ja vauhdilla kohti kotia. Hajuhaitta ja hidastamisesta seurannut menninkäisen kitinä pitivät tahdin kohdallaan, kun minä ja äiti kipitettiin pitkin metsätietä. Teevi pysyi tyytyväisenä kaurakeksien voimalla ainakin suurimman osan matkasta. Janne oikaisi jostain peltoreittejä, koska oli ongelmien ilmetessä ihan toisessa suunnassa geokätköä etsimässä. Kätköäkään ei löytynyt, joten ei mennyt ihan putkeen tämä reissu. Onneksi saatiin kuitenkin raitista ulkoilmaa ja muutama litra sieniäkin.

Sunnuntaina homma sujui vähän paremmin. Varustetasokin oli parempi, joten ongelmilta vältyttiin. Kun on vaippa mukana, sitä ei tarvita. Niinhän se menee.. Vaikka oltiin kaupunkialueen yleisellä ulkoilureitillä, löytyi sieniä hurjan paljon. Lapsetkin oli helppo ottaa mukaan, kun rattailla pääsi sieniapajille asti.

P.S. Jos luet tätä ja ihmettelet, ettet ole tätä aikanaan huomannut on syy siinä, että julkaisin jutun tänään (30.10.), koska jostain syystä se oli aiemmin jäänyt julkaisematta. :D

Ronsu

Eilen eräs opiskelukaverini kävi meillä kylässä ja toi Mennille ihanan lahjan. Sellofaaniin oli kääriytynyt itse neulottu raidallinen norsuvauva. Se oli niin suloinen ja herkullisen värinen, että on pakko esitellä se teille kaikille täällä blogissa!

Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja jutella muitakin kuin lapsiperhejuttuja. :) Tietty vähän niistäkin höpistiin, mutta aihepiiriin kuului myös koulujuttuja ja arkea kodin ulkopuolelta.
Pitkään aikaan en ole nähnyt muita kuin partioaikuisia ja pihapiirin vanhempia, joten seura oli tervetullutta. Onneksi jatkossa tätäkin ystävää nähdään Suomen maankamaralla useammin. Syyskuussa toivottavasti kokoonnutaan isommalla opiskelijaporukalla vaihtamaan kuulumisia. Sitä odotellessa!

Menni, 3 viikkoa.

Huomaan, että tästä pikkusiskosta tulee otettua huomattavasti vähemmän kuvia kuin isoveljestään on. Ei vaan ehdi istua ja tuijottaa tuota ihmeellistä pientä ihmistainta objektiivin läpi, vaikka kivaahan se toki olisi. Teevistä on jo sairaalapäiviltä ainakin kaksisataa kuvaa, mutta Mennistä vain muutama. Toki me oltiin siellä sairaalassa aika paljon vähemmän aikaakin..

Tässä kuitenkin virallinen kolmiviikkoiskuva, olkaa hyvät. :)