Nyt pääsin aloittamaan palmikkosukkien neulomisen. Ensin piti kyllä tehdä melkoinen määrä aivotyöskentelyä, että kuvio meni tajuntaan asti. Piirtelin itse elämäni ensimmäisen ruutupiirroksenkin ajatuksia hahmottamaan, ettei mene niin helposti neuloessa sekaisin. Ennen en ole edes osannut moista lukea. Mummi antoi kärsivällistä puhelinneuvontaa ja nyt alkaa jo sujua. Aluksi oli ongelmia sukkien reikärivin kanssa, kun en meinannut millään saada rei’istä yhtä suuria. Nyt se kuitenkin sujuu, kun opin tekemään langankierron oikeaa kautta eli nappaamaan langan puikolle yläkautta. Lisäksi jokatoisen kerroksen kavennukset pitääkin tehdä etureunasta ja jokatoisen takareunasta. Ihmeellistä kikkailua.
Näitä neuloessa meneekin kivasti tämä ilta ja lauantaiyön kipinävuoro. Mitenhän osaan olla ihan yksin kokonaisen yön kotona, kun Janne ja Teevi lähtevät jo tänään Raumalle? Huomenna suuntaankin heti aamusta tallille talvileireilemään tai huolehtimaan leiriläisten ruokahuollosta ja majoituksesta. Taitaa ikävä olla äideille hankalampaa kuin lapsille. Onneksi siellä on muuta seuraa ja ohjelmaa joka minuutiksi. :)
Lapsi ainakin on viihtynyt ihan hyvin ”oven” kanssa leikkien ja taaperokärryn kanssa kurvaillen ja nukkuu nyt kiltisti omassa rauhassaan. Katsotaan montako kissaa löytyy mummun ja taatan vierestä yöllä :)
Muistan kyllä itse vieläkin sen ikävän, kun Laura oli ehkä noin Teevin ikäinen kun lähdimme yksiin häihin ja ekaa kertaa piti jättää lapset mummulaan….
Yritä muistaa että kyllä ne isät ja mummutkin osaa lapsia hoitaa! Ei ehkä ihan niin hyvin mutta kumminki…;)