Ensimmäinen pipo valmistui jo viime torstaina ja viikonloppuna se löysi uuden kodin Sallan päästä. Viikonloppuna aloittelin uutta pipoa, jotta oma pääkin pysyisi lämpimänä. Aika helppoa ja nopeaa tuo kuviokin oli, kun ideasta sai kiinni. Seuraavaksi projektiksi puikoille pääsee palmikkosukat mallia mummi. Puhelinneuvottelun jälkeen ohjekin on raapustettu ruutupaperille ja enää odotellaan puikkoja. Etsin 3,5 numeron puikkojani hullunlailla, kunnes selvisi, että ne oleilevat Raumalla. No onneksi Janne suuntaa sinne lauantaina.
Tupsuun käytin Isoveljen sijasta ohuempaa lankaa, koska kerä loppui kesken. Lopputulos näyttää silti oikein kivalta ainakin omaan silmään. Tupsua tehdessä apuna oli mummin tupsukehikko, joka itseasiassa on varsin kelvollinen kapine. Ajattelin sitä aivan turhaksi, kun aina olen tupsut tehnyt pahvikiekoilla. Kehikkoon on kuitenkin helpompi kietoa lanka, eikä sitä aina tarvitse repiä kappaleiksi. Suosittelen!