Tänään Teevi on vastustanut nukkumattia oikein urakalla. Aamuseitsämästä asti pikkuherra pysyi hereillä sinnikkäästi aina pitkälle iltapäivään asti. Ei sillä, etteikö olisi väsyttänyt, mutta nukkuminen ei näyttänyt kiinnostavan sitten ollenkaan.

Aamusta lähdimme kaupungille etsimään Teeville sopivaa ja lämmintä pipoa, sekä ostamaan iskälle lahjaa tulevaa sunnuntaita ajatellen. Bussimatkan ajan Teevi suostui köllöttelemään vaunussa ja katseli vain ihmeissään ympärilleen. Kaupoille hermo kuitenkin meni (tyypillinen mies siis) ja mun oli pakko nostaa lapsi Manducaan jatkamaan shoppailua. Positiivista tässä reissussa oli se, että löysin Teeville kaksi ihanaa pipoa ja vieläpä -50%. Lisäksi sain hankittua suunnittelemani isänpäivälahjan ilman suurempia ongelmia. Tarttuipa mukaan uusi lyhtykin koristamaan keittiön ikkunaa..

Iltapäivästä Teevin unettomuus muuttui häiritseväksi, koska mikään tässä maailmassa ei ollut kovin hyvin. Itketti sängyssä ja lattialla, vaunuista puhumattakaan. Olisi pitänyt saada olla vain äiskän sylissä, mielellään maitoa hitaasti pullosta litkien. Mikään normaali konsti ei tehonnut ja hermo alkoi kiristyä molemmilla osapuolilla pikkuhiljaa. Viimeisenä keinona laitoin Teevin taas Manducaan ja lähdin moikkaamaan hiekkalaatikkoäitejä (ja isejä) meidän taloyhtiön leikkipaikalle. Ainakin lapsi rauhottui ja äiti sai raitista ilmaa ja juttuseuraa.

Vielä on vähän hankalaa tutustua muihin vanhempiin, kun Teevi ei ole hiekkalaatikkoiässä. Välillä neljä seinää kuitenkin tulevat liian tutuiksi ja on kiva päästä vähän ulos. Kerran aiemminkin kävin pyörähtämässä leikkipaikalla ja kaikki tyypit vaikuttivat oikein mukavilta, eikä ketään haitannut, ettei Teevi vielä möyri kuralätäköissä. Tosi kiva, jos tästä omasta pihasta saisi edes muutaman äitikaverin. :) Matkalla kotiin päin Teevi sitten vihdoin nukahti reppuun ja sain hänet vielä onnistuneesti siirrettyä vaunuun nukkumaan. Unta ei kuitenkaan kestänyt kuin 40 minuuttia ja taas itkettiin. Huoh.

Pikapikaa päivällistä nassuun ja sitten äidin partiokokoukseen. Otin tällä kertaa Teevin mukaan, että Janne sai tehtyä koulujuttuja eteenpäin. Partiossa meillä oli ohjelmassa ulkoleikkejä, joten Teevin läsnäolo ei juurikaan vaikuttanut ohjelmaan. Sudenpennutkin olivat innoissaan, kun tapasivat vihdoin sen henkilön, joka lymysi vatsassani lähes koko viime vuoden. Koko kokouksen Teevi viihtyi Manducan suojissa tarkkailemassa, mitä tapahtui, mutta uni ei vahingossakaan tavoittanut silmiä. Kotiin tullessa olikin onneksi jo melkein yöunien aika ja vellin jälkeen päästiin nukkumaan. Jonkun aikaa sängystä kuului ”lauleskelua”, mutta nyt se nukkuu. Vihdoinkin.

Näitä päiviä ei tarvita enempää, kiitos.