Uuni kuumana.

Tänään ollaan äidin kanssa häärätty keittiössä koko aamupäivä. Tuloksena syntyi pari pellillistä ihania karjalanpiirakoita, läjä sämpylöitä ja suuri vuoallinen lasagnea. Namskis!

Herättyäni äiti oli jo laittanut riisipuuron kiehumaan ja me aloitettiin karjalanpiirakkaprojektilla. Muistan, että joskus pienenä olen rypytellyt piirakoita, mutta nyt halusin opetella tekemään piirakoita ihan itse. Äiti tosin kaulitsi kaikki piirakat ja mun tehtäväksi jäi täyttö ja rypytys. Aika hienoja ja hyviä niistä tuli. Ihan yksin en ehkä jaksais kaikkia vaiheita väkästää, mutta porukallahan leipominen on kivempaa!

Valmiina uuniin.
Teevikin sai vähän kokeilla.
Valmiit piirakat.

Samalla innolla syntyi vielä pari pellillistä sämpylöitä ja vuoka lasagnea. Teevi sai istua pöydän päässä ihmettelemässä ja syömässä maissinaksuja. Hyvin viihtyi, kun sai seurata meidän muiden puuhia. Kyllä valmiit sämpylät maistuivat myös pikkumiehelle.

"Kyllä äiti ja mummi osaa leipoa ihan hyviä sämpylöitä"

Aamupäivän leipomisten jälkeen suunnattiin Jumboon ostamaan askartelutarvikkeita ja sovittamaan Uggeja. Jumboreissu oli kyllä suuri virhe, sillä joulukauden avajaiset joulupukkeineen ja tiernapoikineen olivat vetäneet paikalle muutaman muunkin shoppailijan. Pikaisen reissun tuloksena kannettiin kotiin paljon kivoja papereita ja tieto siitä, että Uggit kokoa 38 ovat sopivat. :) Budjetti ei ihan antanut periksi ostaa Andiamosta kyseisiä kenkiä, kun hintalapussa luki 330€, mutta löysin kivan nettikaupan joka tuo Uggit kotiovelleni vajaalla 80 eurolla. Se sopii mulle!

Illalla joogattiin käsiimme muutama kinkkinen kätköpurkki ja käytiin samalla kävelyllä kosteassa ja kylmässä syyssäässä. Teevi nukkui isin selässä hyvät pikkupäikkärit ja vanhemmat sai vähän liikuntaa. Yhden kätkön eteen tarvittiin myös äidin panostusta, kun Janne ja äiti punttasivat minut alikulkutunnelin katonrajaan noutamaan purkkia. Sieltähän se kuitenkin löytyi ja takasinkin saatiin. Nyt on taas yksi uusi vaikeusastekombinaatio suoritettu.

Iltapuuhaksi leivoin vielä vaniljamuffinsseja Haisulin reseptillä. Kerrankin ne kohosi oikein korkeiksi ja kauniiksi. Salaisuus taitaa olla matala lämpötila ja pitkä paistoaika. Tai sitten suuri määrä leivinjauhetta. :D Muffinssit saavat vielä huomenna tuorejuustokuorrutuksen ja nomparellihunnun. Eiköhän ne sitten kelpaa kaikille juhliville iseille.

Haisulin vaniljamuffinit.

Jaan nyt tämän onnistuneen reseptin myös teille:

125g notkeaa voita
130g sokeria
3 kananmunaa
2tl vaniljasokeria
1tl vaniljauutetta
1/2 vaniljatangon siemenet
200g vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl maitoa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat mukaan yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää maitoon vaniljan siemenet sekä vaniljauute. Lisää sitten kuivia aineita ja vaniljamaitoa vuorotellen taikinan sekaan. Jaa taikina 10 suureen muffinssivuokaan ja paista 170 asteessa noin 25 minuuttia. Nauti!

 

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Uuni kuumana.

  1. Meillä tehdyt piirakat saivat varmaan enemmän täytettä kun riisiä jäi enemmän näkyviin. Meillä ei myöskään ollut puikulaa, joten kaulittiin taikina perinteisesti ja leikattiin kulhon avulla ympyröitä. :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *