Kaksi aurinkoa

Tänään ulkona nähtiin harvinainen näky; aurinko pilkisti pilvien takaa. Iltapäivällä puettiin talvitamineet niskaan ja kirmattiin pihalle nauttimaan auringon piristävistä säteistä. Kuinka paljon energiaa valosta voikaan saada? Kaksi tuntia hujahti kuin siivillä, eikä kertaakaan tarvinnut vilkuilla kelloa ja odotella sisälle lähtöä. Osavaikutus oli kyllä ihanilla naapureilla, joiden kanssa höpöteltiin niitä näitä sillä aikaa, kun lapset leikkivät omia leikkejään. Oli hämmentävän rauhallista. Pojat leikkivät vierekkäin omia juttuja ja ihmettelivät toistensa touhuja. Vielä he ovat sen verran pieniä, että varsinainen yhteisleikki saa odotella jonkin aikaa. Menni puolestaan tutustui lumeen ja keinumiseen. Touhujen välillä Menni keräsi voimia kantorepusta maailman menoa ihmetellen.

aurinkolasikateutta

Kaivoin laatikon pohjalta Teevin vanhat aurinkolasit Mennille, koska lumen ja auringon yhteisvaikutuksesta ulkona oli todella kirkasta. Tänä talvena ei aurinkolaseja ole juuri tarvinnutkaan, joten Teevin lasit ovat viime kesän jäljiltä jääneet pieniksi. Nyt pitäisi pikapikaa tilata uudet, jotta päästään nauttimaan keväthangista. Tänään Teeviä vähän harmitti, kun Menni sai laittaa lasit päähän, eikä hänelle ollut omia.

IMG_0693-1

 

Menni pääsi tänään vähäksi aikaa ihmettelemään lunta maantasalle. On hieman hankalaa ulkoilla, kun Menni ei vielä oikein voi tehdä mitään ja hermot ei millään kestä vaunuissa istumista ulkoilujen ajan. Yritämme silti ulkoilla joka päivä vähintään pari tuntia, jottei sisällä leikit mene ihan överiksi. Odotan kevättä, kun Mennikin pääsee möyrimään pihalla, eikä ole koko ajan kannettavaa mallia. Kantoreppu on kyllä meidän päivien pelastus. Kun kitinä alkaa, siirrän Mennin kantoreppuun katselemaan menoa. Siinä tyttö viihtyy yleensä melko hyvin ja saadaan vähän lisäaikaa ulkoiluun. Tänään Menni pääsi kokeilemaan myös maassa istumista, mutta pitkään en viitsi häntä maassa istuttaa, kun ei hän vielä yhtään liiku. Helposti tulee kylmä, kun vaan nököttää. Sitä ei kyllä naamasta voinut päätellä, sillä hymy ylettyi melkein korvasta korvaan, kun pikkuneiti nautti auringosta.

Maassa

 

Kun Menni pääsi kokeilemaan keinumista elämänsä ensimmäistä kertaa, ei voinut olla varma kumpi oli loistavampi; kevätaurinko vai Mennin hymy? Ihana kikatus alkoi heti keinuun päästessä ja pienet vauhdit vain lisäsivät kikatuksen volyymia. Hurjan hauskaa puuhaa tuo keinuminen.

Keinussa

 

Vielä neiti heiluu keinussa holtittomasti, eikä kädet ylety haalarin sisältä pitämään kiinni. Silti homma näytti miellyttävän ja varmasti keinutaan pieniä hetkiä joka päivä. Pikkuhiljaa istuminen alkaa varmasti sujua paremmin ja lämpimämmällä kelillä kädetkin saadaan käyttöön. :)

Keinussa 2

 

Ihanan kevättalvipäivän päätteeksi on siivottu koko koti siistiksi siistimmäksi ja minä ehdin livistää salillekin. Tänään oli vuorossa Fitness Fusion -tunti. Tunti oli todella mieluinen ja juuri oikean tyyppinen eilisen tehotreenin jälkeen. Ohjelmaan kuului vaikutteita joogasta ja pilateksesta, hiukan keskivartaloa kuormittavia harjoitteita ja pitkät venyttelyt. Tykkäsin. (En tosin saanut ihailla mun kenkiä peilistä, koska tunnilla piti olla paljain jaloin.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *