Tänään iltasatua lukiessa selvisi, miksei Teevi saa illalla nukuttua. Siltä on unenpää päässyt karkuun. Sitä etsiessä pitää vaania, metsästää, hyppiä, hyökkäillä ja huhuilla ainakin tunnin verran, että unenpää väsyy ja alistuu kainaloon nukkumaan.

Aikaisemmin Teevi on nukahtanut nätisti omaan sänkyyn heti iltavellin jälkeen, mutta nykyisin sellaisesta ei ole tietoakaan. Sänkyyn jäädään seisoen huutamaan ja kiukuttelemaan niin, että rohkeampikin unenpää lähtee kyllä livohkaan. Niinpä Teevi nykyisin rauhoittuu aikuisen (lue: isin) syliin ja menee sänkyyn vasta, kun uni on jo kosketusetäisyydellä.

Tänään luin Teeville iltasatua ja yllätyin, kuinka kiltisti hän jaksoi sylissäni köllöttää ja kuunnella Hannele Huovin tarinaa Prinssi ja unenpää. Tarina oli suloinen ja kertoi Kiukku-Prinssistä, joka metsästää unenpäätä pitkin kuninkaallista niittyä. Lopulta prinssi väsyy metsästämiseen ja nukahtaa puun alle. Silloin unenpää kömpii prinssin kainaloon lepäämään seuraavaa iltaa varten.

Välillä me on luettu satuja päivisin, mutta vasta tänään aloitimme iltasatuilun. Teevi rakastaa kirjojen tutkimista (ja pureskelemista) ja käkättää usein ääneen värikkäille kuville. Tällä hetkellä Teevin kirjakokoelmaan kuuluu vain pahvisia vauvakirjoja, mutta aikuisen kanssa saa lukea isompia paperikirjojakin. Tammen Suuressa satukirjassa tarinat ovat vain muutaman sivun mittaisia, joten pienikin jaksaa kuunnella sadun kokonaan.

Iltasatuilu tai ylipäätään satuilu saa jäädä meidän päiväohjelmaan, sillä se on mukavaa meistä molemmista. Ehkä meistä pian tulee kirjaston suurkuluttajia, kun iltasadut loppuu omasta kirjahyllystä lyhyeen. Onneksi mummilasta ja mummulasta löytyy niin paljon äitin ja isin vanhoja satukirjoja, ettei pääse ihan heti loppumaan.