Tavallista arkea.

Heippa taas pitkästä aikaa. Meillä on elelty tavallistakin tavallisempaa arkielämää ja pieni laiskuuskärpänen on päässyt puraisemaan blogivarpaastani. Tai sitten se kaikki bloggausenergia on ohjautunut heppablogiin, jota on nyt tohinalla väännetty viikon verran ja vihdoin alkaa näyttää hyvältä. Käy vaikka kurkkaamassa osoitteessa kirkonkulmanratsutalli.net/blogi. Jokatapauksessa on käynyt niin, että tämä Telkku on jäänyt pahasti jälkeen meidän elämästä. Hups.

Mulla on valokuvausmasennus, kun odottelen vaan uutta objektiivia postilaatikkoon, eikä vanhalla jaksais millään kuvata mitään. Eli siis vihdoin se uusi putki on tilattu ja ihan oikeasti matkalla meille. Kiitos kaikille joulutontuille ja Jannen ahkeroinnille, että meillä oli varaa päivittää kuvauskalustoa. Pian pääsee kuvailemaan Teeviä ja heppoja ja vaikka mitä. Toivottavasti valokuvausinspiraatio nostaisi päätään ja pääsisin taas valokuvauksen makuun, muutenkin kuin automaatilla räpsien. Nyt ainakin tuntuu siltä, että olis kiva mennä ulos tutkimaan maailmaa etsimen läpi. Kaikki näyttää niin kivalta aurinkoisena pakkaspäivänä.

Tässä päivityshiljaisuuden aikana Teevi on oppinut seisomaan ilman tukea jo melko pitkiäkin aikoja. Tosin seisomaan nousussa tarvitaan vielä tukea, eikä tyyppi itsekään taida tietää seisovansa vain käteen puristetun sukan henkistä tukea vasten. Vähän aikaa huojutaan ja sitten pyllähdetään taas lattialle. Onneksi kaatumiseen on kehittynyt hyvä taktiikka, eikä takaraivo enää pamahda lattiaan läheskään joka kerta. Ei nyt ihan vielä tarttis lähteä kävelemään kuitenkaan, vaikka isomummi pelottelikin, että Eero-eno on alkanut kävelemään 10 kuukauden iässä.

"Häh?"
Legopalikasta saa henkistä tukea.

Äiti ei aina ihan ehdi näihin tilanteisiin mukaan.
"Äiti, kato nyt!"
Polvet koukkuun ja pyllylleen. Niin nämä harjoitukset yleensä päättyy.
"Nyt mä voisin tulla syliin huilaamaan, mut ota ensin se kuva."

3 kommenttia artikkeliin ”Tavallista arkea.

  1. Someron isomummi sano, että Teevillä on kiire pois alta… ;)

    Mut on se vaan niin ihana!

Vastaa käyttäjälle Mummi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *