Possua pöytään.

Kakut ovat päässeet olennaiseksi osaksi mun leivontavillitystä. Omille synttäreille harjoittelin ensimmäistä kertaa kakun kuorruttamista vaahtokarkkimassalla (tai ylipäänsä millään massalla) ja tavoitteena on onnistua luomaan Teeville Martti-kakku 2-vuotissynttäreille. Jollei se sitten ole jo aivan out. Tammikuun puolella kokeilin tehdä äidille lehmäkakun ja siinäkin kuorrutteena käytettiin vaahtokarkkia ja lakufudgeja. Nyt oli kuitenkin vuorossa Jannen synttärit ja sankarin toiveesta kokeiluun pääsi ängri böördsiäisistäkin tuttu vihreä possu.

Äidin synttärikakku.

Vihreää vaahtokarkkimassaa ei ole valmiiksi, enkä jaksanut alkaa leikkimään väriaineilla (paitsi vähän), joten päädyin ostamaan vihreää marsipaania. Itsehän kuvittelin inhoavani marsipaania, koska äitikään ei siitä tykkää, mutta oikeastaan se olikin ihan hyvää. Tai pelkästään makeaa, sanoisin. Miinusta marsipaani saa käsiteltävyydestä, koska se jäi ihan joka paikkaan kiinni ja repeilikin suhteellisen helposti. Jouduin aloittamaan kaulimisen kolme kertaa alusta ja tomusokeria hupeni puoli pakettia. Lopputulos oli silti melko onnistunut.

Toteutusvaiheessa valkoinen kakkutaikina alkoi tylsistyttää, joten heitin sekaan yhden yllärin. Täytteeksi valittiin valkosuklaavaahto ja pakasteesta löytyneet mustikat. Kostutukseen käytin hyväksy havaittua vaniljamaitoa, jota hupenikin aika paljon. Pohja on tehty kääretorttulevynä ja koottu salaattikulhoon leikaten levystä oikean kokoisia palasia. Väliin aina täytettä ja uusi kerros pohjaa. Kannattaa vuorata kulho elmukelmulla, jotta kakku on helpompi kipata pois. Suosittelen myös kakun vetäytymistä yön yli kulhossa.

Yllätys: Se on sininen.

Janne vei kakun töihin, joten en saanut maistaa sitä ihan heti. Kamalan jännittävää, kun kakku tai piirakka pitää laittaa aina esille ennen kuin itse on maistanut sitä. Entä jos se onkin tosi pahaa? Mistäs sen tietää?

No kakkua oli kuitenkin kehuttu ja illalla minäkin sain palasen. Hyvää oli!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *