Aika on mennyt hurjan nopeasti ja meillä asuu jo 5 kuukautta vanha pikkusikko. Menni kasvaa hurjaa vauhtia ja oppii uusia taitoja päivittäin. Välillä ihan hämmästyy, että miten se nyt JO noin tekee ja sitten tajuaa; niinhän sen kuuluukin. Kurkkasin blogin ensimmäisiä tekstejä, joissa Teevi on juuri 5 kuukautta vanha. Siellä se törötteli syöttötuolissa, nakerteli maissinaksua, hyppi hyppykiikussa ja piti ryömimisharjoituksia. Jotenkin Menni on juurtunut vauvan rooliin, enkä ole vielä uhrannut ajatusta syöttötuolille saati maissinaksulle. Kiinteiden ruokien totuttelu on aloitettu varsinaisesti vasta tällä viikolla.
Ruokailu ei ole Mennin vahvimpia puolia. Maito maistuu kyllä, mutta ainoastaan tissistä tarjoiltuna. Pullolle irvistetään ja lusikkaruoka työnnetään kielen mukana ulos. Kiinteää ruokaa yritettiin jo kuukausi sitten, mutta selvästikään kukaan ei ollut siihen vielä täysin valmis. Minä unohdin jokatoinen päivä antaa sitä, eikä Menni ymmärtänyt syömisen päälle. Nyt on päästy liikkeelle vähän paremmalla menestyksellä. Porkkanaa uppoaa kerralla jo muutama ruokalusikallinen. Jospa tuhdimpi ruoka toisi mukanaan pidemmät yöunetkin. Tällä hetkellä Menni heräilee vielä 3-4 kertaa yössä, mutta nukahtaa onneksi nopeasti saatuaan maitohörpyt. Olisin kuitenkin superonnellinen, jos heräämiset vähenisi vaikka yhteen. Teevi kun nukkui 4-kuisesta täysiä öitä.
Pelkällä maidollakin kasvaa hyvin. 5kk-neuvolassa mitat olivat 65cm/8100g. Neuvolan täti oli taas hieman tyytymätön Mennin pituuteen, mutta se ei ole tainnut huomata, että myös tämä äiti on veneentappimallia. Kurkkasin piruuttani omaa neuvolakorttia; 5kk iässä mittani ovat olleet 66cm/6750g ja kommenteiksi olen saanut: ”Hoikka on, mutta oikein virkeä!”. (Vertailuksi otin itseni, koska Teevi painii omassa sarjassaan; 5kk-mitat 70cm/9100g.) Olisin muuten aika tyytyväinen tuohon kuvaukseen edelleen. Hoikka ja virkeä!
”Ei sulla oo varmaan mitään huoliakaan, kun on noin tyytyväiset lapset” tokaisi neuvolatäti ennen lähtöämme. Ja oikeassahan hän oli. Meillä on pääosin melko tyytyväiset lapset. Teevi on tyytyväinen, kunhan on tekemistä ja Martti. Menni puolestaan vaatii 100 prosenttista huomiota ja sylin ollakseen tyytyväinen elämäänsä. Onneksi näitä kaikkia on saatavilla ainakin osan päivää. Pikkuhiljaa Mennin sylipulakin alkaa helpottaa ja hän viihtyy lattialla pidempiä aikoja. Iloisia kiljahduksia ja sydämen sulattavia hymyjä saadaan päivittäin. Niillä korvaa helposti pienet ähinät ja turhautumiskäninät, kun jätetään yksin lattialle pötköttämään.
Ankara harjoittelu on edennyt siihen pisteeseen, että peppu nousee jo tavoittelemaan konttausasentoa. Menni osaa myös nostaa koko ylävartalon suorien käsien varaan ja pyörii napansa ympäri tavoitellen leluja. Lelut pysyvät hienosti käsissä ja Menni osaa vaihtaa niitä kädestä toiseen. Kohta alkaa varmaankin se turhautunut ähinä, kun mihinkään ei pääsekään. Onneksi ei mene aikaakaan, kun meillä touhuaa pieni mittarimato, joka siirtyy paikasta toiseen isoveljen perässä.
Teevi ja Menni ovat alkaneet ottaa enemmän kontaktia. Menni nauraa Teevin jutuille ja Teevi kantaa Mennille leluja, jos vähän itkettää. Sisarusten touhuja on hauska seurata ja välillä äitikin saa hengähdystauon viihdyttäjän roolista, kun Teevi touhuaa Mennin iloksi. Teevi näyttää niin hurjan isolta Mennin rinnalla ja Menni tietysti pienen pieneltä. Hauskaa ajatella, että vuoden päästä tuo kaksikko painelee jo omaan huoneeseen juonimaan vanhempien päänmenoksi ja leikkii (ja riitelee) yhteisiä leikkejä.
Vähän tuli nyt jouluisia kuvia, kun kameran tyhjennys oli jäänyt roikkumaan.