Eilen eräs opiskelukaverini kävi meillä kylässä ja toi Mennille ihanan lahjan. Sellofaaniin oli kääriytynyt itse neulottu raidallinen norsuvauva. Se oli niin suloinen ja herkullisen värinen, että on pakko esitellä se teille kaikille täällä blogissa!
Oli ihanaa nähdä pitkästä aikaa ja jutella muitakin kuin lapsiperhejuttuja. :) Tietty vähän niistäkin höpistiin, mutta aihepiiriin kuului myös koulujuttuja ja arkea kodin ulkopuolelta.
Pitkään aikaan en ole nähnyt muita kuin partioaikuisia ja pihapiirin vanhempia, joten seura oli tervetullutta. Onneksi jatkossa tätäkin ystävää nähdään Suomen maankamaralla useammin. Syyskuussa toivottavasti kokoonnutaan isommalla opiskelijaporukalla vaihtamaan kuulumisia. Sitä odotellessa!



Tekee mieli kirkua ilosta! Ihania kuvia ja mahtava kuulla, että selviydytte kolmistaan!