Räkänokkien talvipuuhat

Meitä on kiusannut pöpö ja siitä seurannut tauti. Nenät tukkoisena, keuhkot rohisten ja vilunväreitä viltin alla karkotellen olemme istuneet sohvannurkassa ja viettäneet päivämme neljän seinän sisällä. Janne on kyllä ahertanut töissä, mutta todennäköisesti vain siksi, että pääsee siellä helpommalla. Kotona täytyy rakentaa Salamapalapeli 30 kertaa, katsoa 15 jaksoa Late Lammasta, täyttää 42 vesilasillista, kuunnella tuntitolkulla kitinää ja yrittää saada molemmat lapset syömään ja nukkumaan kunnolla.

Menni nukkuu parhaiten ulkona, untuvapussin uumenissa.

Tuntuu, että lapsille jää krooninen räkätauti lopputalveksi. Sen voi sitten keväällä korvata heinänuha. Molempien nenät ovat tukkoiset ja molemmat rohisevat ja yskivät unissaan edelleen. Kuumetta ei onneksi (tai valitettavasti) kellekään noussut, joten olemme jo pikkuhiljaa pistäneet nenämme pakkaseen ja pihamaalle. Teevin lempipuuhiin eli lumitöihin päästiinkin heti, kun uutta lunta tuprutteli taivaalta viikon mittaan. Taas on ihanan valkoista ja puhdasta. Myös kevättalven kirkas aurinko on näyttäytynyt tällä viikolla ja antanut sopivasti lisävirtaa.

Tätä juttua on nyt kirjoitettu viikko ja aina se on vanhentunut. Pääpointti on kuitenkin sama.. sairastetaan edelleen. Tänään on taas oma kurkkukin kipeä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *